Personal Trainer Haku

kirjoita pelkkä kunta tai kaupunki esim. Vantaa

Lapua

PT Jenni

Olen Jenni Syrjämäki, lisensoitu personal trainer ja kuntosalivalmentaja Lapualta. Erityisosaamiseni painottuu kuntosali- ja kehonpainoharjoitteluun. Aktiivisesta ja tavoitteellisesta kuntosaliharjoittelusta minulla on useamman vuoden kokemus oman harrastuksen myötä. Olen itse pudottanut painoa 15kg pysyvästi elämäntapamuutoksen avulla vuonna 2012. Tämän vuoksi haluan auttaa erityisesti juuri niitä ihmisiä, jotka haaveilevat omien elämäntapojensa pysyvästi muuttamisesta. Haluan auttaa heitä saavuttamaan tavoitteensa ja haaveensa terveellisemmästä elämästä ja kehosta.

Kaupungit / kunnat joissa toimin: 

Liikunta- ja hyvinvointipalvelut Samuli Mäenpää

Personal trainerina olen toiminut vuodesta 2009. Yksilöiden ohella olen tottunut suunnittelemaan ja toteuttamaan liikunnanohjausta ja valmennusta myös erilaisille ryhmille. Kokemusta on hyvin monipuolisesti eri liikuntalajeista sekä asiakasryhmistä vasta-alkajista ja kuntoilijoihin aina SM-tason urheilijoihin asti. Suurin osa asiakkaistani on ollut painonhallitsijoita, mutta myös pelkästään parempaan suorituskykyyn ja terveydentilanteeseen tähtäävistä asiakkaista löytyy kokemusta ja samalla iso joukko onnistumiskokemuksia.

Kaupungit / kunnat joissa toimin: 
Subscribe to RSS - Lapua